sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Mokkapalat


Tässä siis lepytysmokkapalojen ohje. Olen koittanut monenlaista mokkapalaohjetta ja tämä on osoittautunut pienillä omilla muutoksilla parhaaksi. Jostain lehdestä aikoinaan otettu. Mielestäni pohjan pitää olla kuohkea ja paksu ja päällinen hyvä levittää.

Pohja:
  • 6 kananmunaa
  • 6 dl sokeria
  • 8 dl vehnäjauhoja
  • 5 tl leivinjauhetta
  • 5 tl vanilliinisokeria
  • 6 rkl kaakojauhetta
  • 3 dl maitoa
  • 300 g voita sulatettuna
Päällinen:
  • 75 g voita sulatettuna
  • 8 rkl kahvia
  • 3 rkl kaakaojauhetta
  • 6-8 dl tomusokeria
Vatkataan hyvin kananmunat ja sokeri. Lisätään keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lopuksi lisätään voi ja maito. Levitetään pellille leivinpaperin päälle ja paistetan 175 asteessa 20-30 minuuttia. Kun pohja on jäähtynyt valmistetaan kuorrute. Sekoitetaan kuivat aineet ja lisätään sulatettua voita ja kahvia niin paljon, että on sopivan juoksevaa. Kahvina olen käyttänyt tuhtia espressoa, mutta tavallinenkin sopii hyvin. Kuorrute ei saa olla liian löysää, sillä silloin se valuu ikävästi. Myös liian paksu kuorrute on huono, koska levittäminen on silloin hankalaa. Jos haluaa oikein paksun kuorrutteen, voi tehdä puolitoistakertaisena.


14 kommenttia :

  1. Herkullisen näköisiä, nam!
    Edellisessä postauksessa on tosi kauniita kukkakuvia!

    VastaaPoista
  2. Kauniisti olet asetellut kuvaan astiat ja mokkapalat, Kaunis kuva:)

    VastaaPoista
  3. Mokkapaloja nam!!

    VastaaPoista
  4. Aion matkia sua tänään ja leipoa myös mokkapalja :) Tosi kauniisti sä kuvaat näitä, ihan menisi mihin takansa lehteen heittämällä!

    VastaaPoista
  5. Herkullisen näköistä!

    Mihinkä autoon siellä on nyt päädytty?

    VastaaPoista
  6. Tytär oli intohimoinen mokkapalojen tekijä, kun vielä asui kotona. Itse en noita ole tehnyt - aikanaan kun ei ollut tarvis (enkä olisi aanutkaan tehdä :)
    Mutta pitänee ottaa reseptisi ylös, jospa joskus sitten...
    Herkullisen maukkaan näköiset kuvat olet niistä laittanut.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaunis kommenteista. Ei täällä ole mihinkään vielä päädytty. Minä tilasin uuden astiakaapin, kun olin perustellut pari päivää, joten Ukko joutuu kyllä perustelemaan auton ostoa pari päivä enemmän, varsinkaan kun minusta vanhassa ei ole mitään vikaa ;).

    VastaaPoista
  8. Nam! Tämä onkin reilun kokoinen annos, kiitos ohjeesta. Tyttären miehen suosikkileivonnainen ja seuraavan kerran kun tulevat, taatusti saa!

    PS; kevättä kohden kun miehillä alkaa autokuume vaivaamaan (ainakin meillä)

    VastaaPoista
  9. Pitääkin testata tämä ohje, hyvältä näyttää. Onko muuten tiedossa, toimivatko nämä nimensä mukaisesti? Onnistuuko lepytys? Nimittäin aina välillä olisi kyllä tällaisille lepytysresepteille tarvetta:D

    VastaaPoista
  10. Ilman muuta toimivat ;) mulla on kyllä useampikin lepytysresepti, niitä tarvitaan.

    VastaaPoista
  11. Hienoja leivonnaisia, joskus olen tehnyt noita suklaisia, mutta enemmän mokkapaloja ilman suklaata. Nyt ei vaan voi leipoa, kun on painonlaskukampanja :))
    Meneekö nuo teillä ihan heti, vai miten noita voi säilöä pakkaseen, kun tarttuvat päälliset toisiinsa?

    VastaaPoista
  12. ompa herkullisia :)
    kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Tämä on kyllä niin tuhti satsi, että yleensä pakastan puolet, jos vain oma porukka on syömässä. Laitan nämä pakkaseen yhdessä tasossa, etteivät tartu toisiinsa.

    VastaaPoista
  14. Pitääkin olla vielä tähän aikaan koneella kuolaamassa näin herkullisen näköisiä mokkapaloja :-) Tekis mieli alkaa itsekin leipomaan jotain herkkuja nyt heti! :-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...