perjantai 8. helmikuuta 2013

Omenaiset aleksanterinleivokset




Omenaiset aleksanterinleivokset valmistuvat kohtuullisen nopeasti ja ovat oiva herkku makeanhimoon. Mikäli täytteestä haluaa aavistuksen hienomman, voi hillon päälle levittää mantelitahnan, jossa on 2 kpl valkuaisia, 2 rkl sokeria ja 150g mantelijauhetta. 
Pohja:
  • 200g voita
  • 1 dl sokeria
  • 2 munaa
  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
Kuorrute:
  • 3 dl mansikanmakuista tomusokeria
  • 1 dl tomusokeria
  • noin 0,5 dl vettä
  • punaisia Candy Melts -nappeja
Vatkataan voi ja sokeri vaahdoksi, lisätään munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisätään lopuksi kuivat aineet ja sekoitetaan tasaiseksi. Laitetaan taikina jääkaappiin puoleksi tunniksi. Levitetään pellille 35*35 neliöksi ja leikataan veitsellä puoliksi. Paistetaan 175 asteessa vajaa 15 minuuttia ja jäähdytetään. Toiselle puolikkaalle levitetään omenahilloa ja halutessa mantelitahna, toinen puoli laitetaan päälle ja valmistetaan kuorrute. Sulatetaan Candy Melts -napit. Sekoitetaan vesi tomusokerien kanssa sopivan paksuksi seokseksi ja levitetään kuumassa vedessä kastetulla veitsellä pohjan päälle. Pursotetaan punaisella seoksella raitoja pinnalle ja vedetään siihen veitsellä raitoja. Jäähdytetään jääkaapissa ja leikataan leivoksiksi. Mikäli haluaa tehdä suuremman määrän kerralla, voi tehdä taikinan ja kuorrutteen kaksinkertaisena.




24 kommenttia :

  1. Herkullista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kaunista ja herkullista, nami.
    makeita hetkiä sinne viikonlopuksi ♥ ♥

    VastaaPoista
  3. Mmm mitä vaaleanpunaisia herkkuja sä oot väsännyt täällä oikein urakalla! Monta postausta.

    VastaaPoista
  4. Aleksanterit on ihania <3 ! Anopilta saadulla reseptillä olen tehnyt , noin hienosti en malta koristella !

    VastaaPoista
  5. Miksiköhän Aleksanterit ovat väriltään ällön vaaleanpunaisia?
    herkullisia ne kuitenkin ovat.
    Makeaista viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  6. Oi, nämä ovat kyllä ihania. Tein syksyllä valkoisia just omenatäytteellä. Kohta meinasin kokeilla tuota mantelihommaa sekaan, muistan sitä joskus aikoja sitten tehneeni ja oli ihanaa.

    http://lammollatehtya.blogspot.fi/search/label/aleksanterinleivokset

    VastaaPoista
  7. Sinä voisit tehdä herkkukeittokirjan tarjoiluehdotuksineen.

    VastaaPoista
  8. Ihanat kuvat! Minulla on Aleksanterin leivokseen viha-rakkaussuhde, sillä ne ovat aina epäonnistuneet, kun olen niitä yrittänyt leipoa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Apua!, kerro mikä on tuo ihana pöytä?

    Miten sää ehdit näitä tehdä...

    (Odotas, kun kuulet tarinan sen suklaakakun leipomisesta, mutta se ei ole ihan vielä...;-)

    VastaaPoista
  10. Aleksanterinleivos tässä vaaleanpunaisena ystävänpäivän takia, yleensä muuten valkoisena tai ruskeana :) huokaisette vielä helpotuksesta, kun tämä ystävänpäivän vaaleanpunaisuus päättyy. Leena tuo alusta ei ole pöytä vaan leveä ja littana ajopuu. Tosi kaunis. Kyllä sitä sitten vaan kummasti ehtii yhtä ja toista, vaikka tuntuukin, että aina jotain on tekemättä. Ja kuvia on välillä jemmassa, nytkin täällä sairastetaan, eikä leivota yhtikäs mitään.

    VastaaPoista
  11. Kauniita kuvia ja herkkuja, en ole muuten koskaan tehnyt aleksanterin leivoksia, pitääkin kokeilla joku kerta:)

    VastaaPoista
  12. Ihania leivoksia ja jälkkäreitä. Taitavan huolellisesti tehty, ihailen sitä.
    Kaunista ruokaa.

    VastaaPoista
  13. Ihania ja niin kauniita leivoksia :)

    VastaaPoista
  14. Kauniisti aseteltu kuvattavaksi, tämä herkku:)

    VastaaPoista
  15. ♥ nam, sekä leivokset että KUVAT!

    VastaaPoista
  16. Anonyymi9/2/13

    Aivan valloittavan näköisiä leivoksia!!Näitä minun on pakko kokeilla :) Heti tänään ja sitten pitäisi kokeilla noita sinun....ja sitten noita....Ps. Serranon-salaatti valloitti myös mieheni sydämen . Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  17. Olen aina rakastanut aleksanterinleivoksia. Joskus 15-vuotiaana istuin kirjastossa ja selasin kaikki leivontakirjat etsien ohjetta, mutta kukaan ei sitä paljastanut. 18-vuotiaana kaverini oli valmistumassa leipurikoulusta ja yritin häntä saada paljastamaan ohjetta, mutta ei irronnut ja kehoitti vaan katsomaan kirjoista! Ei löytynyt. No, joskus 90-luvun lopulla se sitten löytyi ja olin niin onnellinen! :)

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  18. Nam sinähän olet melkein kondiittori niin hienoja leivonnaisia osaat tehdä.

    VastaaPoista
  19. Aleksanterin leivokset(kin) ovat herkullisia! :) Minäkin ajattelin tänään leipoa.

    VastaaPoista
  20. Herkullisen näköiset leivokset :) mukavaa lauantaita sinulle !

    VastaaPoista
  21. Voi hurjan miten kauniita kuvia ja asetelmia! Olet myös taitava leipuri, sillä söin tuon leivoksen jo kuvan perusteella.

    VastaaPoista
  22. Onpas herkullisen näköistä. Aleksanterinleivosta en olekaan vielä koskaan kokeillut tehdä. Tässä nyt olisi hyvä ohje valmiina...

    VastaaPoista
  23. Ja tuo mantelitahna kuulostaa ihanalta lisältä Aleksanteriin... Pakko tunnustaa, että näitä en ole koskaan itse kokeillut tehdä.

    VastaaPoista
  24. Beautiful Alexander cake! Interestingly, in Estonia it's is mostly sold as pink, though I've always just used the colour I want. Added your link to the bottom of my post as well: http://nami-nami.blogspot.com/2012/02/estonian-recipes-alexander-cake.html :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...