keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Valkosuklainen raparperipiirakka


Olen odottanut jo kaksi viikkoa, että saisin raparperipiirakkaa omista raparpereista ja nyt ei enää kärsivällisyys riittänyt. Kasvimaalta löytyi onneksi viisi ihan kelvollista raparperin vartta. Ja koska en halunnut ihan perinteistä raparperipiirakkaa, muuntelin vanhaa ohjettani hiukan. Tästä tulikin hyvä makean ja kirpakan yhdistelmä. Ensin tehdään muruseos. Sekoitetaan keskenään vehnäjauho, sokeri, leivinjauhe, sooda sekä vaniljasokeri ja lisätään sulatettu voi. Sekoitetaan murumaiseksi seokseksi. Otetaan taikinasta 2/3 ja lisätään siihen smetana sekä kananmuna ja vatkataan sileäksi taikinaksi. Levitetään taikina vuoan pohjalle. Valmistetaan täyte sekoittamalla keskenään mascarpone ja sokerit sekä kananmuna. Lisätään seokseen sulatettu jäähdytetty suklaa ja lopuksi raparperinpalat. Levitetään täyte pohjan päälle. Päällimmäiseksi ripotellaan 1/3 muruseoksesta. Paistetaan 180 asteessa vajaa puolisen tuntia. Leikataan hieman jäähtyneenä. Marengit on lisätty koristeeksi paistamisen jälkeen.
Muruseos ja pohja:
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl soodaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 130 g sulatettua voita
  • 1 prk smetanaa
  • 1 kananmuna
Täyte:
  • 4-5 raparperin vartta
  • 1 prk mascarponea
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 1,5 tl vaniljasokeria
  • 100 g valkosuklaata


20 kommenttia :

  1. Tässä taitaakin olla viikonlopun jälkiruoka!
    Niin, ja edellinen sopii pääruuaksi.

    VastaaPoista
  2. Peesaan Sirpaa, valkosuklaan ja raparperin liitto toimii varmasti erinomaisen maukkaasti. Kiitos ohjeesta! ( myös edellisistä)

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaa kyllä varsin lupaavalta muunnelmalta :)

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa! Taas aivan uudenlainen ohje raparperipiirakalle: Kiitos. Miten sulla niin vähän raparperia...minä voisin vaikka myymään lähteä;)

    VastaaPoista
  5. Hih Leena ei mulla ole sitä vähän, vaan se on vasta niin pientä :) eikä tahdo kärsivällisyys kestää, että pitäis odottaa kasvamista.

    VastaaPoista
  6. Maistuis varmaan mullekin :D

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa ja näyttää todella herkulliselta, tätä täytyy kokeilla. Kiitos reseptistä.

    VastaaPoista
  8. Tätä pitää kokeilla, koska minullakin ainakin raparperi voi hyvin;), sen sijaan lipstikan kanssa sama ongelma kuin sinulla raparperin kanssa.

    VastaaPoista
  9. Ooh minkä kuuloinen! Saisikohan huomenna kauppareissulla ostettua aineet, ja mikä vielä haastavampaa, sitten myös tehtyä tätä! Niin hyvältä kuulostaa. Tuollaiseen ulkonäköön kun sun leipomuksissa on, on tällaisen multasormen ihan turha edes pyrkiä. Tulee vaan hiekanmuruja piirakkaan jotka rahisee hampaissa...

    VastaaPoista
  10. Tämän voisikin lisätä sitten joskus leivottavien listalle. Raparperien kasvamista odotellessa pitää vaan tyytyä katselemaan kuvia.

    VastaaPoista
  11. Ihanan herkullisen näköistä. Minullakin raparperit odottavat jo kukkapenkissä:) Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  12. Oijoiii! Vaikuttaa aivan liian hyvältä! ♥

    VastaaPoista
  13. Voiii, meidän raparperit kasvavat niin kituliaasti tuolla pikku nurkassaan puutarhan perukoilla! Kun istutin ne, en tajunnut, että ne kaipaavat aurinkoa... mutta kai minä saan niistä tähän reseptiisi ainekset. Tekee niin kamalasti mieli raparperipiirakkaa :D

    VastaaPoista
  14. Täällä olis raparperia yllin kyllin...jos tuutte hakemaan
    Pitänee tehdä piirakkaa edes maistiaisiksi.

    VastaaPoista
  15. ♥ aaaah,mitä herkkua!

    VastaaPoista
  16. oijoi... niin hyvältä näyttää, ettei sanotuksi saa... Raparperin kirpakka luonne ja valkosuklaan pehmeys.. kuulostaapa ihanalta yhdistelmältä <3

    VastaaPoista
  17. Nam! Raparperipiirakka on herkkuani.

    VastaaPoista
  18. Kokeilin tehdä piirakan punaherukoista ja maku oli ihan taivaallinen. Kiitos jälleen mahtavasta reseptistä! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...