sunnuntai 1. joulukuuta 2013

1.luukku, Punaviininen glögikakku


Olen suunnitellut kalenteriin 24 reseptiä, jotka ovat muunnelmia ja yhdistelmiä vanhoista resepteistä sisältäen ripauksen jotain uutta tai ovat kokonaan uusia. Tämä ensimmäinen kuivakakku sisältää jouluisten mausteiden lisäksi punaviiniä. Kakkua leipoessa tulee kotiin kyllä joulu, sillä tuoksut ovat omaa luokkaansa. Kakku on pehmeä ja mausteinen. Tuo taikinamäärä on iso, sillä itselläni on tapana tehdä samalla pienehkö kuivakakku litraseen vuokaan ja muffinssipellillinen muffinsseja. Jos haluat tehdä pelkkiä muffinsseja tai pienehkön kuivakakun, niin puolita ohje.


Pestään ja raastetaan appelsiinin kuori, puristetaan mehu. Kuumennetaan kiehuvaksi kattilassa punaviini, appelsiininmehu ja raaste, ruokosokeri, neilikka sekä kaneli. Otetaan heti liedeltä pois ja annetaan maustua kaikessa rauhassa pari tuntia. Sulatetaan tumma suklaa ja annetaan jäähtyä. Vatkataan voi ja tomusokeri vaahdoksi. Sekoitetaan joukkoon munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisätään joukkoon vaniljasokeri ja jäähtynyt suklaa. Sekoitetaan joukkoon maustunut glögi. Lisätään keskenään sekoitetut leivinjauhe, perunajauho sekä vehnäjauhot. Taikina on melko juoksevaa. Kaadetaan taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paistetaan 180 asteessa kypsäksi. Aika riippuu kakkuvuoan koosta. Litrasen kakun paistamiseen menee noin 40 minuuttia. Tarkista kysyys tikulla. Jos teet sekä kakun että muffinssit, kaada puolet taikinasta kakkuvuokaan ja toinen puoli muffinsseiksi.
  • 3 dl Reilun kaupan Cabernet Sauvignon punaviiniä
  • 4 rkl sokeria
  • 3 rkl Reilun kaupan tummaa ruokosokeria
  • 1 appelsiinin mehu ja raaste
  • 1 tl neilikkaa
  • 2 tl kanelia
  • 150 g Reilua  FairMary tummaa suklaata
  • 350 g voita
  • 6 dl tomusokeria
  • 6 kananmunaa
  • 2 tl Reilun kaupan vaniljasokeria
  • 4 tl leivinjauhetta
  • 3 rkl perunajauhoja
  • 5 dl Myllärin luomu vehnäjauhoja


Fairview Cabernet Sauvignon 2012 on tämän joulun uutuusviini. Rypäleet on kasvatettu usealla viinialueella Etelä-Afrikassa. Viini on keskitanniininen, tumman luumuinen, kirsikkainen, mausteinen ja kevyen tamminen. Erittäin oivallinen siis joululeivonnaisiin ja toki myös nautittavaksi jouluruokien kera. Ukko oli tyytyväinen kun sai tyhjentää leipomisista jääneen pullonlopun ja kehui hyväksi. 


Tämä punaviinitaikina sopii tosi hyvin myös muffinsseihin. Kun olin jakanut taikinan muffinssivuokiin pellille, laitoin jokaiseen sisään myös pieneksi yllätykseksi palasen Fair Mary nougat suklaata. Muffinssit on näppärä pakastaa ja kuorrutella vasta myöhemmin. Koristeet saa tehtyä marsipaanista, kaulitaan ohut levy leivinpaperin päällä ja otetaan piparimuotilla sopivia kuvioita. Koristeet säilyvät hyvin vaikkapa kannellisessa rasiassa ja väliin kannattaa laittaa aina leivinpaperin palanen.


Kuorrutteet ovat ainainen ongelma. Millon tulee liian valuvaista ja millon liiankin kiinteää. Itse olen viime aikoina tehnyt kuorrutteita mascarponesta ja sulatetusta suklaasta. Sulatan reilu puoli levyä tummaa suklaata ja jäähdytän hyvin. Vatkaan sen sitten mascarponen sekaan. On paksuhkoa, mutta isolla tyllalla helposti pursotettavaa ja pysyy hyvin muffinssien päällä. Lisäksi maistuu tajuttoman hyvältä.




17 kommenttia :

  1. Ihana idea tämä sinun joulukalenteri. :)

    VastaaPoista
  2. Niin kauniita leivonnaisia. Taitaa tulla makoisa joulukuu. Odotan mielenkiinnolla jatkoa :).

    VastaaPoista
  3. Kiva joulukalenteri , heti ensimmäinen resepti kuulostaa herkulliselta - mums

    VastaaPoista
  4. Oi, mitä herkkuja ja niin kauniita - ei noita raaskis syödäkään..

    VastaaPoista
  5. Kauniita koristeluja<3 Ihanaa, aion seurata kalenteria jos vaikka jotakin ehtisi leipomaan. Näitä katselee muutenkin mielellään, ovat niin kauniita sinun leipomuksesi!

    VastaaPoista
  6. Ihana ja varmasti niiiiiiin hyvää <3

    VastaaPoista
  7. Tosi innolla tulen seuraamaan joulukalenteriasi. Ihana ohje tuli heti alkuun. Tosi kaunis kakku ja suloiset muffinssit.:)

    VastaaPoista
  8. Ihana tällainen joulukalenteri! Kivaa! :)

    VastaaPoista
  9. Todella kiva idea joulukalenteriksi! Näitä sitten joka aamu odotellaan jouluun saakka. ;)

    VastaaPoista
  10. Jes.. ihana idea tämä joulukalenteri ja nämä muffinsit tulivat kuin tilauksesta kun podin joulun kuivakakkuongelmaa.. kiitos sisko ♥

    VastaaPoista
  11. Anonyymi2/12/13

    Tiesitkö että neilikan ja kanelinkin olisi saanut reiluna?

    VastaaPoista
  12. Itseasiassa tiesin ja on ollutkin, mutta nyt loppu :). Tämä saaristolaiselämä ei ole tällaisten asioiden kannalta lainkaan kovin helppoa, netistä olen tilaillut aika paljon, mutta postiinkin on useampi kymmenen kilometriä matkaa. Tänään kun olin koulutuksessa kaupungissa katselin kaikennäköistä ihanaa ja juuri luomu ja Reilun kaupan tuotteita ja eikös ollut lompsa jäänyt kotiin, kyllä harmitti ja tuli aikas edukas kaupunkireissu :).

    VastaaPoista
  13. En ole mikään himo leipuri, mutta nyt on ollut jonkin aikaa sellainen olo, että tekisi mieli kokeilla jotain ja tässähän onkin oiva resepti kokeiltavaksi ja vielä näin joulua odotellessa. Kiitos siis tästä, pakko testata.

    VastaaPoista
  14. Anonyymi3/12/13

    Onpa mielenkiintoista, punaviiniä taikinassa. En ole ikinä ennen nähnyt tuollaista reseptiä. Seuraavan kerran kun on punaviiniä, niin tuohonhan se loppu menee.

    VastaaPoista
  15. Reseptiä tuli testattua ja hyvää tuli. Kaikki ainekset eivät olleet reilun kaupan eikä luomuakaan, mutta hyvin toimi. Kiito siis vielä kerran tästä reseptistä.

    VastaaPoista
  16. Taikinasta tuli 36 Amerikan muffinsivuokaa eli varsin riittoisa satsi. Kaksinkertainen riittää isommallekin porukalle. Jätin suklaapalan pois, mutta ovat varmasti kuorrutettuna makoisia, kun taikinakin oli erinomaista :D

    VastaaPoista
  17. Tuo on tosi hyvä tietää, että tulee noinkin runsas määrä muffinsseja :) eikä varmasti tarvitse tuota suklaanpalaa. Kiva että tätäkin reseptiä on jo useampi testaillut ja hyväksi todennut :).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...