keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Lakritsinen pannacotta


No ei tämäkään mikään laihdutusruoka ole, mutta kyllä sitä kerran viikossa pitää herkutella, siis ainakin kerran viikossa. Olen joutunut viime aikoina muutamia kertoja poistumaan täältä saaresta hiukan pidemmälle ja reissuista onkin sitten tarttunut mukaan yhtä ja toista tarpeellista, kuten lakritsijauhetta. Sitä saa luomuna Urtekramilta, mutta minä ostin tällä kertaa omani Tigerista. Ja pitihän sitä heti testata, lakritsihullu kun olen. Satuin muuten joulun alla löytämään Lidlistä ihanan tuoreita englantilaisia lakritseja, jotka olivat kyllä täydellisiä. Tyhjensinkin sitten koko ison laatikon ihan yksikseni. Harvoin saa niin tuoreita ja hyviä. Nyt tietysti kaiholla muistelen, kun on jonkinasteinen sokerilakko menossa. Tämä lakritsinen pannacotta oli kyllä herkullista. Laitetaan liivatelehdet kylmään veteen. Lämmitetään kerma ja sokerit kattilassa hiljalleen kiehumispisteeseen koko ajan sekoittaen. Lisätään joukkoon lakritsijauhe, tarkistetaan maku. Puristetaan liivatelehdet ja lisätään kermaseokseen hyvin sekoitellen. Kaadetaan seos joko pieniin vuokiin tai laseihin. Annetaan olla jääkaapissa parisen tuntia. Jos pannacotta on vuoassa, laitetaan vuoka kuumaan veteen, jolloin se lähtee hyvin irti. Älä pidä liian kauan vuokaa vedessä tai pannacotta alkaa sulaa. Toinen erinomainen pannacotta, jota viimeaikoina olen kokeillu on hopeatoffeesta, laitan ohjeen pikimmiten.
  • 4 dl kermaa
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 dl vaniljasokeria
  • 3-5 tl lakritsijauhetta
  • 3 liivatelehteä
  • lakritsia


12 kommenttia :

  1. Voi ei, näyttää ihan liian hyvältä! Olen ollut viikon herkuttomalla ja nyt sait kyllä makeanhimot heräämään :D Mä olen tosta lakritsijauheesta ollut kiinnostunut kun sitä joissakin lehdissä on vilahdellut, ja jossain leivontaohjelmassa oli juttua myös. Eri vahvuisista lakritsijuurista, ja jauheista ja mistä lie.. :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä on hyvän näköinen. Voisi tarjota paremmillekkin vieraille.

    VastaaPoista
  3. Näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
  4. Kyllä on herkullisen näköistä!
    Nyt on hieman kartettava tuota makeea, sitä kun tuli ahmittua joulun tienoilla ihan mahan täydeltä:)

    VastaaPoista
  5. Multa lähtis jalat varmasti alata, jos pääsisin tuota herkkua maistamaan. Pannacotta on mun lemppar ja täytelakritsi samoin. Kuola valuu jo...

    VastaaPoista
  6. Voihan herkku! Ruokasi ovat paitsi makoisia, myös niin kauniita!

    VastaaPoista
  7. Nam - lakritsi on ihanaa! Ja minä kyllä syön mielelläni jälkkäreitä useamminkin kuin kerran viikossa, kun joku vaan tekisi ;-)

    VastaaPoista
  8. Olis kyllä mun mieleen tämä! Lakritsijauhetta, sitä on pakko saada jostain.

    VastaaPoista
  9. Täälläkin koitetaan nyt vähän vältellä sokeria ja rasvaa, ja syödä kevyemmin. Eli heikkoa tekee katsella tuollaisia herkkuja.;) Lakritsi on kuulunut herkkuihini pienestä pitäen. Ja pannacottakin on ihanaa. Lakritsipannacottaa olen tehnyt joskus käyttämällä siihen lakritsikastiketta. Lakritsijauhetta en ole kokeillut koskaan. Se olisi varmasti monikäyttöistä.:)

    VastaaPoista
  10. En ole koskaan kokeillut lakritsia missään jälkkärissa,vaikka pidänkin pajon lakusta:) Onneksi suomalaista lakua saa täälläkin(irtopainossa,terveyskaupassa...)

    VastaaPoista
  11. Näyttää aivan mielettömän herkulliselta! Vaikken edes välitä lakuista, niin voisin silti kokeilla tätä :)

    VastaaPoista
  12. No niin on herkullisen näköistä ja kuulosta jälleen, nams ja mums!Mukavaa tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...